Raskausajan hieronta

Kuopio, 

Vantaa, 

Raskauden aikana sekä naisen keho että mieli voivat olla kovilla ja sen vuoksi molemmista niistä on hyvä pitää huolta. Raskausajan hieronta on oiva tapa huoltaa kokonaisvaltaisesti kehoa ja mieltä! Se rentouttaa ja auttaa myös erilaisissa kiputiloissa esimerkiksi lantion ja selän alueella. Hieronta sopii niin raskaana oleville kuin vastasynnyttäneille äideille!

Mitä on raskausajan hieronta?

Raskauden aikana keho muuttuu monilla paljonkin ja sen myötä odottava äiti saattaa kokea epämukavuutta ja erilaisia kiputiloja kehossaan. Erityisesti raskauden aikana muuttuva kehon painopiste voi aiheuttaa kiputiloja varsinkin lantion ja selän alueella. Raskausajan hieronnalla voidaan tuoda apua erilaisiin niska-hartia seudun kireyksiin, lantio- ja selän alueen kiputiloihin, mutta myös helpottaa esimerkiksi liitoskipuja raskauden edetessä.

Raskausajan hieronta on yksilöllinen palvelu, jossa otetaan huomioon muun muassa missä vaiheessa raskaus on ja millä tavalla raskaus on mahdollisesti tuonut muutoksia kehoon. Koska erityisesti raskauden ollessa pitkällä selällään makuu on epämiellyttävää odottavalle äidille, tehdään raskausajan hieronta yleensä kylkimakuulla – koko hieronta kuitenkin suoritetaan asiakkaan tuntemuksien ja toiveiden mukaisesti.

Raskausajan hieronnan hyödyt

Perinteisen hieronnan tapaan raskausajan hieronta voi auttaa erilaisiin kehon kiputiloihin ja lihaskireyksiin, mutta kehon lisäksi se rentouttaa myös mieltä. Raskausajan hieronta on turvallinen tapa lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia läpi raskauden! 

Kenelle raskausajan hieronta sopii?

Raskausajan hieronta on lempeä keino pitää kropasta huolta raskauden aikana, mutta sitä suositellaan myös raskauden jälkeen vastasynnyttäneille äideille. Hieronta suoritetaan aina yksilöllisesti asiakkaan tilannetta ja tuntemuksia kuunnellen. 

Raskausajan hieronta -palvelua tarjoavat toimpisteet paikkakunnilla

Kuopio, 

Vantaa, 

Fit Porttipuisto

Porttisuontie 7C Vantaa

Kunnonsali

Ajurinkatu 16 Kuopio

Fit Porttipuisto
Katso toimipisteen sivu

Osoite
Porttisuontie 7C
00120 Vantaa

Aukioloajat
Arkisin 9-21

Kunnonsali
Katso toimipisteen sivu

Osoite
Ajurinkatu 16
70110 Kuopio

Aukioloajat
Arkisin 9-21

Kuopio-halli
Katso toimipisteen sivu

Osoite
Opistotie 4
70200 Kuopio

Aukioloajat
Arkisin 9-21
Viikonloppuisin 10-20